Nettikasinoissa on ISOJA plussapuolia, muttet usko sitä ennen tämän palopuheen lukemista.

Täydennyssivulle, kuinka niin? Tällä sivulla epävirallisesti täydennetään sitä kansalaisaloitetta, jonka nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.pelikoneetkaupoista.fi. Nyt avoinna oleva Veikkausadressi.com-sivusto on yksityisen ihmisen, tavallisen tallaajan, alkukesällä 2019 avaama nettisivu. Sivuston tekijä on henkilökohtaisella tasolla sitä mieltä, että jokainen on vastuussa omista asioistaan, eikä ole yhteiskunnan tai minkään instanssin tehtävä sanella miten täysvaltaisen kansalaisen on asioitaan hoidettava. Edellä mainituista huolimatta sivuston tekijä uskoo myös, että tässä pelikoneasiassa on alaikäisiä varjeltava ja apua tarvitsevia autettava — koska kauppa ei ole kasino.

Hämäläinen-lehti kirjoitti 28. helmikuuta vuonna 1862 kuinka Janakkalan tuomarikunnassa oli edellisen vuoden aikana eräs tilan vuokramiehen poika, 22 vuoden vanha, juoppopäissään ja vihoissaan rahapelin lopputuloksen vuoksi, lyönyt seipäällä 26-vuotiasta renkiä useamman kerran. Renki oli menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Jos kuljetaan ajassa eteenpäin noin 88 vuotta, päästään vuoteen 1950. Silloin tammikuun viimeisenä päivänä Laatokka-nimisessä lehdessä kirjoitettiin tähän tapaan:

Kuopiossa järjestetyt markkinat ja hevospäivät sujuivat rauhallisesti, joskin parikymmentä yövierasta päätyi majailemaan poliisin suojiin nautittuaan tavallista enemmän Alkon tai alan yksityisten yrittäjäin valmistamia tuotteita. Jutussa kirjoitettiin kuinka eräs mies ilmoitti poliisille miten hänet oli houkuteltu pelaamaan korttia, ja kuinka hän oli menettänyt rahapelissä 5000 markkaa muiden petoksen vuoksi. Lehtijutun mukaan poliisi otti korttikaverit kiinni, mutta he väittivät kivenkovaan pelanneensa rehellisesti — joskin he olivat poliisille entuudestaan tuttuja väärinpeluustaan.

Jos plärätään vanhoja lehtijuttuja, ja mistä päin maailmaa tahansa, voidaan huomata kuinka rahapelit ovat tuolla ulkona, sen edessäsi olevan näytön tai ruudun toisella puolella, monesti johtaneet ikäviin lopputulemiin. Sen vuoksi nettipeluri on monelta vaaralta turvassa; hänen ei tarvitse kuunnella muiden mussutusta eikä pelätä merkattuja pelikortteja — nettikasinot ovat nimittäin eräs maailman tarkimmin kontrolloiduista toimialoista. Esimerkiksi Malta Gaming Authority (MGA), jonka kautta monet nettikasinot toimivat, asettaa useita lakeja ja direktiivejä, joita ”operaattorien” — nettikasinoiden omistajien — on noudatettava kun he tarjoavat rahapelejä.

MGA:n elokuussa 2018 julkaiseman Pelaajan varojen turvaaminen -direktiivin, joka on osa Maltan lain 583. luvun artikkelia 7(2), mukaan operaattorin on suoritettava pelitilillä olevat varat pelaajalle mahdollisuuksien mukaan viiden työpäivän kuluessa, olettaen, että pelitilin omistaja on sama henkilö kuin suorituspyynnön tehnyt henkilö. Pyynnön jälkeen voi operaattori käyttää edellä mainitut työpäivät pelaajan identiteetin varmistamiseen ja muihin sellaisiin toimenpiteisiin. Samansuuntaisia vaihekohtaisia ohjeita on asetettu jokaiseen pelaajan ja nettikasinon väliseen toimenpiteeseen. Niillä pyritään turvaamaan, että kumpikin osapuoli saa reilun kohtelun.

Vapailla markkinoilla lait myös kehittyvät tiedon ja kokemuksen kertyessä. MGA ilmoitti loppukeväästä 2019 selvittävänsä nettipelaajien turvallisuutta parantavan yleisen itsekieltosysteemin käyttöönottoa.

Yleinen itsekieltosysteemi lyhyesti ja ytimekkäästi

MGA:n toimintasuunnitelmaan kuuluu rahapelaamisesta mahdollisesti pelaajalle koituvien harmien ja haittavaikutusten minimoiminen lainsäädännöllisin keinoin. Malta Gaming Authorityn yleinen itsekieltosysteemi on vasta alkutekijöissään. Se on vasta tutkimusvaiheessa. Systeemillä voisi pelaaja, joka haluaa lopettaa pelaamisen joko hetkellisesti tai lopullisesti, panna stopin mille tahansa pelaamiseen liittyvälle aktiviteetille. Sellaisen järjestelyn voisi toteuttaa esimerkiksi nettisivulla sijaitsevan lomakkeen muodossa, ja se koskisi kaikkia Maltalle lisensoituja nettikasinoita ja muita pelipaikkoja. Systeemin tulisi MGA:n mielestä olla sellainen, että pelaaja pitää kyetä tunnistamaan luotettavasti, virheettömästi, nopeasti ja vaivattomasti.

Suomessapa rahapelit ovat omituisessa tilassa

Rahapelejä voidaan nähdä jokaisessa kaupassa, kioskissa, monilla huoltoasemilla, ja tietysti pelaamiselle omistetuissa peliluolissa. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan esimerkiksi Pelaamoja. Ne ovat valvottuja tiloja, joihin alaikäisellä ei ole asiaa. Rahapelikoneet kauppojen kassoilla, ja kioskien sekä huoltoasemien seinien vierustoilla ovat nykyisin vain ”rajattuja” alueita. Myyjien odotetaan valvovan, etteivät alaikäiset pääse laittamaan viikkorahojaan pelikoneisiin. Se on toki suuri parannus aikaisempaan tilanteeseen, mutta on syytä kysyä: kuuluvatko pelikoneet kauppoihin, kioskeihin, huoltoasemille? Monen mielestä ne on kannettava ulos ja viskattava lepikkoon — siitä ovat esimerkkeinä Adressit.com-sivustolla järjestetyt kampanjat Pelikoneet pois kaupoista ja kioskeista, ja sen edeltäjä Ray:n koneet pois kaupoista vuodelta 2009. Kumpikaan niistä ei ole kerännyt merkittävästi kannattajia. Uudemman pelikonekampanjan kuvaustekstissä selvitetään miksi koneet on saatava pois kaupoista:

”Ray on tehnyt pelaamisen vieläkin helpommaksi ja mukavammaksi. Peliriippuvainen saa jo työntää oman Visa Electron– tai debit-korttinsa suoraan pelikoneeseen. Pelaamista ei siten tarvitse keskeyttää kolikoiden loppuessa, vaan saa pumpattua koko tilin tyhjäksi yhdessä hujauksessa pelihimon iskiessä. Kaksinaismoraalia harjoittava Casino Ray sitten mukamas auttaa näitä onnettomia uhrejaan myöntämällä tukea vähävaraisten lomailuun ynnä muuhun. Mitä iloa tästä on, kun leipä, vaatteet ja lopulta jo kattokin katoaa pään päältä? Lopulta kaikki kaatuu yhteiskunnan niskaan ja maksettavaksi.”

Veikkaus Oy on järjestänyt peliautomaatteihin pelineston ja pelisaleihin pääsykiellon, mutta etenkin peliautomaatteja koskevat estot ovat suoraan sanottuna vilunkipeliä! Peliautomaattiin voi toki asettaa eston niin, ettei maksukortilla voi pelata, mutta se edellyttää Veikkauksen Etuasiakkaaksi liittymistä — Etuasiakkaalle tulee kirjeitse muistutuksia ”hyvistä tarjouksista”. Toisaalta peliautomaatilla tehtävän korttimaksun voi estää asettamalla rahansiirtorajaksi nolla euroa. Sen kiertäminen ei vaadi kauheasti mielikuvitusta.

Ehkä Veikkaus painostetaan, mikäli aiemmin mainittuihin adresseihin tulee kylliksi ääniä, ja jos veikkauslaiset pitävät kansan ääntä missään arvossa, takaisin 1920- ja 1930-luvuilla vallinneeseen tilanteeseen. Slottipelikoneet nimittäin ilmestyivät Suomeen 1920-luvulla yksityisten saksalaistaustaisten yrittäjien toimesta. Monet pelikoneista ostettiin Saksasta ja rahdattiin tänne Suomeen. Alkuaikoina koneiden käyttöä ei juuri valvottu, mutta sitten valtiovallan edustajat heräsivät kehittyvään mahdollisuuteen. He perustivat RAY:n. Sille annettiin monopoliasema. Uransa alkuaikoina RAY, eli Raha-automaattiyhdistys, pyrki rajoittamaan pelikoneiden asettelua. Koneita haluttiin laittaa vain ensiluokkaisiin kaupungeissa sijainneisiin ravintoloihin ja kahviloihin. Sellainen järjestely johti 1930-luvun lopulla tilanteeseen, jossa alaikäiset eivät edes nähneet pelikoneita, eivätkä toisaalta useimmat työväenkään edustajat, eivätkä maalla asuneet, päässeet kokeilemaan onneaan.

Veikkauksella onkin eettinen dilemma: se yrittää maksimoida liikevoittonsa ja samaan aikaan toimia vastuullisena pelioperaattorina. Samanlainen pukki kaalimaan vartijana on Alko Oy. Alko pyrkii myymään mahdollisimman paljon alkoholijuomia saadakseen mahdollisimman paljon verotuloja, vaikka tuloksen tekeminen ei pitäisi olla sen tehtävä, mutta samalla Alko pyrkii toimimaan vastuullisesti olemalla myymättä tuotteitaan esimerkiksi alaikäisille tai päihtyneille henkilöille.

Veikkauksen vastuullisuusjohtajan kanta

Veikkauksen johtoryhmään on päivämäärästä 1.1.2017 lähtien kuulunut toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja, kaupallinen johtaja, ICT-johtaja, asiakkuus- ja myyntijohtaja, sekä erikseen myyntijohtaja, kuten myös talousjohtaja, lakiasiainjohtaja, henkilöstöjohtaja, strategia- ja suunnittelujohtaja, ja tämän kappaleen otsikossa mainittu vastuullisuusjohtaja. Vastuullisuusjohtaja, herra Ilmivalta, kommentoi lokakuussa 2017 Iltalehdelle kuinka Veikkaus mainostaa viisaammin kuin ulkomaiset kilpailijansa, ja kuinka yritys välttää peliriippuvuuden hyväksikäyttöä markkinoinnissaan. Vastuullisuusjohtajan kanta Iltalehden julkaiseman jutun aikoihin oli, että ”ihmiset kokevat mainonnan eri tavalla”, ja että Veikkaus toimii lain puitteissa. Pelikoneet saavat siis vilkkua ja välkkyä siellä sun täällä, kunnes lakiin tehdään muutos. Näin ollen jokaisen, joka haluaa saada pelikoneet pois kaupoista ja muista kuin pelaamiselle omistetuista tiloista, on pyrittävä muuttamaan mainontaa sääteleviä lakeja.

Yllä kirjoitettu teksti saattaa olla osin vanhentunutta tietoa, sillä nykyisin ei Veikkauksen nettisivuilla mainita halaistua sanaa vastuullisuusjohtajasta — ehkä siellä on herätty siihen miten ontto termi se itse asiassa on — ja sen sijaan on organisaation jäsenistöön nimetty sellainen virantoimittaja kuin ”yhteiskuntavastuupäällikkö”. Se lienee ottanut ex-vastuullisuuspäällikölle kuuluneet tehtävät hoitaakseen.

Milloin pelikoneet ilmestyivät kaikkialle?

Idea pelikoneiden tuomisesta kaiken kansan nähtäville kehittyi 1970-luvulla. Silloin Raha-automaattiyhdistys päätti, että oli tullut aika laittaa slottikoneet ”joka paikkaan”. Silloin koneita alkoi ilmestyä muuallekin kuin ravintoloihin, kahviloihin ja baareihin. Koneita asennettiin silloin myös odotustiloihin, kanttiineihin, huoltoasemiin, kioskeille, kauppoihin, bingosaleihin, huvipuistoihin, laivoille ja lauttoihin, sekä erilaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin. Näin ollen suomalaiset, mukaan lukien vaikutteille alttiit lapset, ovat altistuneet rahapeleille usean sukupolven ajan — pian 50 vuoden ajan. Vuonna 1976 tapahtui erityisen kiehtova, ja varsin vaarallinen, muutos pelisäännöksiin: kolikkopelikoneella pelaaminen ei enää edellyttänyt 18 vuoden ikää. Ikäraja laskettiin 15 vuoteen. Eikä siinä vielä kaikki, sillä myös alle 15 vuotiaat saivat pelata kunhan heillä oli seurassa isä tai äiti.

Koska pelikoneet katoavat kaupoista?

Lähtölaukaus siihen saadaan silloin kun Suomessa käydään julkisesti keskustelua siitä, onko valtionyhtiön tehtävä kasvattaa sukupolvi toisensa jälkeen tilanteeseen, jossa on normaalia nähdä pelikoneita, niitä pelaavia henkilöitä, ja rahapelimainoksia, jokaisen kauppareissun yhteydessä. Kauppain ja kioskien pelikoneita vastustavat henkilöt saavat vastaansa noin 2000 henkilöä työllistävän Veikkauksen. Kyseessä on liiketoiminta, jossa liikkuvat niin suuret rahat — toisin sanoen valtavat resurssit –, että tavallisen palkansaajan on sellaisista turha unelmoidakaan. Helsingin Sanomien Verokone kertoo kuinka vuonna 2017 Veikkauksen johtoryhmään kuuluvat henkilöt tienaavat sievoiset summat:

  • Olli Sarekosken (toimitusjohtajan) ansiotulot olivat 435 218 euroa, ja veroprosentti 49.
  • Velipekka Nummikosken (varatoimitusjohtajan) ansiotulot olivat 237 405 euroa, ja vero-% 45.
  • Nora Vähävirran (liiketoimintajohtajan) ansiotulot olivat 208 838 euroa, ja vero-% 46.
  • Ari Aarnihuhdan (tieto-, ICT- ja myyntijohtajan) ansiotulot olivat 190 674 euroa, ja vero-% 47.
  • Timo Kiiskisen (liiketoimintajohtajan) ansiotulot olivat 186 577 euroa, ja vero-% 49.

Nämä viisi johtoryhmään kuuluvaa tahoa ansaitsivat reilut 1,2 miljoonaa euroa. Lukijan on syytä kysyä itseltään eikö hän itsekin olisi valmis laittamaan ”muutaman mainostaulun ja pelikoneen” kauppoihin, jos sen vastineeksi saisi itselleen ja perheelleen korkeimman kuviteltavissa olevan elintason?

Auta muuttamaan tulevaisuutta

Kirjoita sähköpostia kansanedustajalle. Eduskunnassa työskentelevien henkilöiden, siis oman kansanedustajasi, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@eduskunta.fi. Voit lähettää kansanedustajan luettavaksi vaikkapa alla näkyvän viestin. Siihen Veikkaus-adressin tekijä otti vaikutteita Niklas Månssonin vuosikymmen sitten aloittamasta Adressit.com-kampanjasta. Viesti on syytä kuitata omalla etu- ja sukunimellä. Se on hyvä pitää mahdollisimman selkeänä ja lyhyenä, sillä kansanedustajat arvatenkin saavat valtavasti sähkö- ja kirjepostia luettavakseen.

Hei! Nyt on aika toimia, jotta saamme pelikoneet pois kioskeilta, kaupoista, ynnä muualta, pois lukien kasinot eli pelisalit, jotka ovat eri asia, sillä niihin ei lasketa alaikäisiä. Hyvä kansanedustaja, pyydän Teitä toimimaan vastuullisesti ja auttamaan pelikoneiden siirtämisessä. Ne on siirrettävä kauppojen ja kioskien auloista sinne minne ne kuuluvatkin: pelisaleihin. Kauppa ei ole kasino.


Pelikoneet kaupoista!
Lupa tämän kuvan käyttöön on saatu lupa aloitteen takana olevalta ydintiimiltä. Lisätietoja aloitteesta voi lukea sen nettisivuilta osoitteesta pelikoneetkaupoista.fi.